Retkellä, osa 2.

Myös ekskursiota edeltävästä viikosta olisi tietysti hyvä kirjoittaa, mutta jatketaan tämä nyt loppuun kun vielä on tuoreena mielessä.

- - -

Saavuttaessa Hitachi Worksin tehdasalueen portille oli koko matkan ajoittain valinnut hiljainen sade hieman yltynyt. Portilta bussiin mukaan nousi firman edustaja opastamaan kuljettajaa siitä minne olisimme menossa. Heti alkuun myös korostettiin ettei alueella saisi kuvata.

Aluksi menimme tehtaan museorakennukseen joka kuulemma oli rakennettu Hitachi Worksin perustajan kunniaksi. Joka välissä muistettiin huomauttaa kuvauskiellosta mikä hieman jopa ihmetytti näyttelytiloissa joissa ei noin äkkipäätä vaikuttanut olevan mitään arkaluontoista. Meidät ohjattiin kokoushuoneeseen jossa pöydillä oli valmiina kypärät ja suojalasit, joiden kanssa poseeraaminen oli joidenkin mielestä kovinkin hauskaa. Kuitenkin porukkaa katseltuaan sanoivat vaatetuksemme noin yleisesti olevan turvallisuusmääräysten vastainen emmekä pääsisi varsinaisiin tehdastiloihin.

Kuitenkin katsoimme Hitatchin esittelyvideon ja tutustuimme museon näyttelyyn, minkä jälkeen kiersimme tehdasalueella bussilla ja kurkimme ovelta mitä siitä nyt sattuikaan näkymään sisällä tapahtuvasta toiminnasta. Sateen ennestään yllyttyä, ei bussikierros ollut aivan huono asia, mutta kun kerran varta vasten olimme tulleet tehtaaseen tutustumaan olisi ollut kiva jotain nähdä hieman tarkemminkin.

Tehdasvisiitin jälkeen suunnistettiin kohti Kinugawa Onsenia. Matkalla väsymys kävi ylivoimaiseksi suurimalla osalla seurueesta ja bussissa tulikin kovin hiljaista. Itseä ei nukuttanut vaan mieluummin katselin maisemia, jotka olivat varsin komeat sateisen harmaasta säästä huolimatta. Usva ja matalalla roikkuvat pilvet antoivat vuorille oman ilmeensä. Matkalla pidettiin vielä toinen tauko paikassa jonka nimeä en tiedä. Paikka oli ilmeisesti jokin hyvinkin tunnettu keramiikka käsitöiden keskittymä, sillä ekä esillä eetä myynnissä oli jos jonkinlaista kippoa ja patsasta. Hinnatkin tosin olivat varsin kovat. Tyydyin ostamaan vain juotavaa ja jäätelöä.

Ilta alkoi jo hämärtyä kun saavuimme hotellille, paikka oli todella komea aivan vuorenrinteen ja joen välissä. Illalliseen oli reilut kolme varttia aikaan, mutta silti sanottiin että halukkaat ehtisivät käydä onsenissa vielä ennen ruokailua kunhan sai tavarat huoneeseen. Porukka oli jaettu siten että yhteen huoneeseen tuli aina viisi henkilöä. Sänkyjä ei ollut. Sen sijaan kaapissa oli tatamille levitettäviä futoneita, tyynyjä ja peittoja.

Huoneeseen päästyämme joimme vihreää teetä ja söimme tarjolle laitetut leivonnaiset matalan pöydän ääressä jonka ympärillä oli ikään kuin tuoleja ilman jalkoja, joten vaikka istuttiin lattialla oli selkänoja tarjolla. Samassa huoneessa majoittunut Chris oli onsen-kulttuurin asiantuntija joten kaikki toimimme hänen esimerkin mukaan ja vaihdoimme päälle yukatan, eräänlaisen kimono-tyylisen aamutakin. Emme Janin kanssa viitsineet lähteä vain hetkeksi kylpemään vaikka huoneen muut asukkaat niin tekivätkin. Sen sijaan lähdimme ruokailupaikalle ajoissa. Mainio idea tuo yukata, saa ihan luvan kanssa kulkea aamutakki päällä ja mennä vaikka ravintolaan tai baariin.

Ruokailu tapahtui isossa salissa jossa jokaiselle oli oma pieni pöytä ja samanlainen "jalaton tuoli". Pöydille oli katettu jos jonkinlaista kippoa valmiiksi ruokineen ja peitetty liinalla. Kun väki vihdoin kokoontui paikalle aloitettiin ruokailu, mikä sisälsi mm. että pöydällä olevan keitin viritelmän alle sytytettiin liekki ja siten sinne sai itse lastata paistettavaksi tarkoitetut lihan suikaleet ja kasvikset. Syötävää oli niin montaa sorttia etten tässä lähde listaamaan. Kuin pöydältä sai jonkun kipon tyhjäksi tuotiin tilalle uutta ja erilaista syötävää. Kaikekseen lajikkeita lienee ollut parikymmentä ellei enemmän. Ei sitä turhaa sanottu juhla-ateriaksi.

Kun ruokailu oli loppusuoralla alkoi perinteiseen tyyliin karaoke. Siinä sitten halukkaat kävivät laulamassa suosikkibiisejään koko porukan edessä. Japanilaisittain harvinaisen suuri yleisö, mutta kaikki samaa porukkaa kuitenkin. Aikamme laulettua todettiin illallinen päättyneeksi ja väki lähti enimmäkseen onsenille jälleen. Tällä kertaa menimme myös me.

Aiemmin kesällä tehdyn kylpylävisiitin ansiosta käyttäytyminen onsenilla oli tuttua eikä yllättänyt. Hotllin onsen koostui yhdistetystä pesutilasta ja sisäaltaasta sekä parista ulkoaltaasta. Koko sisätilassa vallitsi kuuman kostea ilma joten ulkoaltaat vaikuttivat hyvältä idealta. Ulkosalla olikin mukava rentoutua kuumassa kylvyssä, vaikka kokemus lieneekin parhaimmillaan talviaikaan. Sateisen sään vuoksi ei lämpötila tuolloinkaan ollut mahdottoman korkealla.

Aikamme onsenilla rentouduttuamme palasimme huoneeseen. Osalla porukasta oli jonkinlaiset kekkerit vireille jossain toisessa huoneessa, mutta aikaisen herätyksen vuoksi katsoimme aiheelliseksi käydä ennemmin nukkumaan. Vaikka tyyny muistutti lähinnä suurta hernepussia oli yösija riittävän mukava. aikaiseen lähtöön ja tapahtumarikkaaseen päivään uni tuli nopeasti ja nukuin siihen asti kun jonkun kännykkä soitti herätystä aamulla.

- - -

Tarinaa tuntuu riittävän, mutta väsy koittaa jälleen, joten jatketaan huomenna. Ja reissukuvia tulee myös.

Retkellä, osa 1.

Merkit korjattu, muuten alkuperäinen viesti --toim. huom.

- - -

Kokeillaanpa tätäkin, eli viesti on kirjoitettu kännykällä (mistä syystä jotkut merkit eivät ole saatavilla). Eilen aamulla oli lähtö ekskursiolle Hitachiin ja Nikkoon ja sitä mukaa herätys oli jo kuuden maissa. Edellisenä iltana kuivamaan laitetut paidat eivät olleetkaan kuivuneet joten päälle ja mukaan tuleva varustus piti osittain improvisoida, mutta kaikesta huolimatta lähtö kävi ripeästi ja olin kokoontumispaikalla hyvissä ajoin.

Kun koko joukko vihdoin saatiin paimennettua bussiin lähdimme liikkeelle hieman kahdeksan jälkeen. Bussissa koitti ensimmäinen yllätys nimittäin jalkatilaa olikin riittävästi! Matkaa ei tarvinnut taittaa kauaakaan kun jo DS Mario Kart verkkopeliä laitettiin pystyyn KV toimiston Kyokon toimesta. Aikamme porukalla pelattuamme alkoi joukko pelaamaan kuka mitäkin tai tekemään jotain muuta.

Ei voinut kuin ihailla taitoa jolla bussikuski pyöritteli isoa autoa kapeilla kaduilla. Kaupungista maantielle päästyä maisema vaihtui metsäisiin kukkuloihin, tai vuoriin nain suomalaisittain. Kuitenkin jos vahankin oli tasaista maata tarjolla, oli rakennettu taloja ja raivattu riisipeltoja.

Tietulleilla varustetut maantiet ovat varsin leveitä ja mutkittelevat välillä silloilla ja tunneleissa. Vahan väliä oli erilaisia tietöitä vireillä. Työmailla oli osin varoituslippujen heiluttajat korvattu roboteilla, silti monin paikoin oli mies lipun varressa.

Ensimmäinen pysähdys oli levähdyspaikalla joka ulkoisesti muistutti suomalaista liikenneasemaa, mutta sisältä olikin lähempänä kauppahallia.Kahvilakin sieltä olisi löytynyt, mutta tiiviin aikataulun vuoksi tyytyi väki ostamaan juomia ja leivonnaisia. Pulla jonka itse ostin oli ravintoarvoltaan varmaan samaa luokkaa kuin jos olisi pussista lusikoinut jauhoja ja sokeria nimittäin silta se ainakin maistui.

Tauon jatkui kohti Hitachia vuoriston läpi puikkelehtivaa reittiä. Perille päästyämme syötiin perinteinen japanilaistyylinen lounas sataman tuntumassa sijaitsevan kalakauppahallin yläkerrassa olevassa ravintolassa. Tarjolla oli monenlaista meren herkkua ja hyvää oli. Seuraavaksi oli ohjelmassa käynti Hitachi Worksin tehtaalla...

Mutta jatketaan tästä kun päästään oikean näppäimistön ääreen silla tämä on työlästä kun ennakoiva tekstinsyöttö tukee vain japaninkielistä tekstiä.

Asiaan

Jaa tämä unohtui laittaa näkyviin, no laitetaan nyt.

- - -

Pidetäänpä pieni hengähdystuokio ja koitetaan saattaa blogia ajan tasalle. Viive on jo osittain venähtänyt yli viikon mittaiseksi, joten korkea aika ottaa kiinni ennen kuin liikaa asioita unohtuu.

Viime viikko oli siis opintojen kannalta lyhyt maanantain ollessa lomapäivä. Taifuuni taisi viedä kuumat ilmat mennessään, sillä koko viikon sää oli aiempaa verrattuna viileää ja yöaikaan saattoi jopa pitää takkia päällä läkähtymättä, jos niin tahtoi. Miellyttävän lämpötilan varjopuolena oli melko pitkälle harmaat ja sadekuurojen täyttämät päivät.

Tiistaiaamun kielioppikurssille osa satunnaisista kävijöistä eksyi paikalle kyselemään että eikö vielä ollutkaan tentin aika. Kuitenkin kappaleita riitti aivan loppuun asti ja uusia asioita käsiteltäväksi. Iltapäivällä puolestaan oli labran kauden viimeinen seminaari, jossa jälleen muutama opiskelija esitteli tutkimuksensa tuloksia. Esityksissä kyllä jossain määrin pysyi mukana, mutta tukalaksi tilaisuuden teki ilmastoinnin puuttuminen. En sitten viitsinyt sitä itse mennä laittamaan päälle kun viimeksi joku vilukissa kävi sen ottamassa pois kesken vaikka ei se nyt niin kylmällä ollut.

Keskiviikon kanji tunneilla puolestaan siirryttiin jo kertauksen pariin sillä kaikki 250 merkkiä saatiin käytyä lävitse jo edellisellä viikolla. Kertailuun oli kyllä aihettakin, sillä ei monimutkaiset merkit joilla on useita lukutapoja mene muistiin itsestään. Uudestaan lukemaan ja kirjoittamaan opettelu on haasteellista...

Omaa projektiani olen edistänyt mahdollisuuksien mukaan, mutta viime aikoina olen nostanut kieliopinnot etusijalle, sillä jos tenteistä saa riittävän hyvät tulokset, voi syksyllä mennä seuraavalle tasolle ilman tasokoetta. Samojen kurssien käyminen moneen kertaan olisi ajanhukkaa ja vaikka tasokoe ei nyt mikään iso vaiva ole, mieluiten jättäisi tekemättä jos ei ole pakko.

Niinpä torstaina pidin vapaamuotoisen opiskelu-/lepopäivän kun en viitsinyt sateeseen lähteä sukeltelemaan pyöräni kanssa. Mitään erikoisempaa ei päivän aikana sattunut, eihän sitä nyt millään joka päivälle riitä mielenkiintoista kerrottavaa...

Myös perjantaiaamun kielioppitunnille riitti kokeen perään kyselijöitä. Ilmeisesti aikataulun lukeminen on ylivoimainen urakka. Kuitenkin perjantain tunniksi paikalla oli melko paljon väkeä, eivät tainneet kuitenkaan kehdata liueta paikalta kun kerran olivat sinne tulleet. Labrallakin kävin näyttäytymässä ja lopulta itseasiassa jäin melko pitkäksikin ajaksi puuhailemaan siihen nähden että kyseessä oli perjantai ilta.

Ihan sattumanvaraisena yksityiskohtana mainittakoon että polkupyörälle kävellessäni Kawauchin pihan poikki loikki kaikessa rauhassa valtavan iso sammakko. Suomessa kyllä toisinaan näkee pieniä sammakoita kosteassa ruohikossa, mutta tuo konna oli toista luokkaa.

Iltaa vietettiin kämpillä rauhallisesti ja telkkaristakin tuli legendaarinen Commando. Kuitenkin kymmenen jälkeen Yuu tuli kyselemään oliko tanssiklubille lähtijöitä. Minä en viitsinyt sillä kertaa lähteä, monestakaan syystä, mutta Mikko sinne lopulta lähti vaikka joutuivatkin tilaamaan taksin suht voimakkaan sadekuuron osuessa kohdalle juuri tuolloin.

Lauantaipäivä kului lepäillessä, siivoillessa ja opiskellessa. Illalla tuli Meriltä viesti jossa kyseli oliko meillä suunnitelmia illaksi, niinpä ryhdyin selvittämään oliko vai ei. Siitä seurasikin mielenkiintoinen prosessi jossa aluksi innolla suunniteltiin lähtöä jonnekin, sitten kekkereitä kämpille ja lopulta tulos oli ettei tehty mitään. Myös Meri itse totesi että itseasiassa opiskeleekin illan. No sellaista se joskus.

Myös sunnuntaina vallitsi varsin laiska olotila vaikka sää olikin vähemmän sateinen. Kuitenkin kävin kanjien kimppuun. Välineurheiluasenteella olin hankkinut itselleni hienoa kanji-paperia jossa on valmiit ruudut merkkien piirtämiseen, joten sinne vaan merkkejä sottaamaan. Taisin jo aiemminkin mainita että kanjien kirjoitus saa 0.5 lyijytäytekynän lyijyn tuntumaan valtavan paksulta. Monet paikalliset kuulakärkikynätkin on kovin teräviä juuri tuosta syystä.

Jää vähän kesken, mutta jatketaan taas...

Pikapäivitys

Ei blogin pito ole unohtunut, aika vaan on kulunut kielikurssien tentteihin opiskellessa javälillä pitää myös levätä. Tentit ovat ohi tämän viikon jälkeen joten silloin varmaan taas ennättää tarinoimnaan enemmänkin.

Latetaanpa tähän varsin mukava kuva kielioppikurssin osallistujakunnasta. Tai ne jotka olivat paikalla viimeisellä tunnilla. Samalla myös se porukka joka tunneilla enimmäkseen kävi. Opettaja, Niiyama-sensei kuvassa keskellä työpöydän edessä olevassa kolmen tytön ryhmässä keskimmäisenä.



Palataan taas asiaan myöhemmin.

Taifuunin varjossa

Ennen kuin vallan unhoittuu, kerrataanpa edellisviikonlopun (12. - 16.7.) tapahtumia...

Torstaina aamusta heräsin kun oveen koputettiin oikein kunnolla (Ihan pientä naputusta ei hyvän erityksen vuoksi edes kuule saati herää siihen). Siellä odottikin kolmen miehen patjakomissio jotka tulivat tuomaan tilaamaani lisäpatjaa futonin alle. Yksi herroista oli asuntolan edustaja jolla oli paperit allekirjoitettavaksi ja toisella oli itse patja matkassa. Kolmannen herran toimenkuva jäi epäselväksi.

Pitihän tuota patjaa saman tien myös kokeilla! Kyseessä on yksinään suht ohut kokoon taittamista ajatelleen kolmeen osaan jaettu patja, mutta tehtävänsä se täyttää mainiosti, enää ei edes etäisesti tunne makaavansa saunan lauteilla.

Ei siinä alkuun kauaa ehtinyt rötvätä (jos merkitys on epäselvä, kysy lähimmältä armeijan käyneeltä henkilöltä) kun keittiössä puhelin soi. Koska tiesin ettei tuohon aikaan päivästä ole useinkaan ketään paikalla, vääntäydyin vastaamaan. Kuten 90% tapauksista jolloin puhelin soi, siellä oli jälleen posteljooni kyselemässä onko paketin vastaanottaja paikalla. Loput 10% on avainkortin huoneeseen unohtaneita kämppiksiä tai asuntolan toimistolta jotain asiaa.

Postimiehen kanssa juttelu onnistuikin jo suht vaivattomasti. Kun olimme päässeet yhteisymmärrykseen ettei Yuu-san ollut paikalla. Kuitenkin juuri kun olin paalaamassa huoneeseeni Yuu kurkkasi oven raosta kysymään mitä on tekeillä. Oli ilmeisesti myös vasta herännyt koputukseeni.

Koska Torstaina ei ole kielikursseja tai muutakaan sovittua ohjelmaa, niin päätin jatkaa patjapinon testailua. Siinä olikin oikein mukava makoilla, niin mukava että nukahdin uudestaan pariksi tunniksi. Kun sitten viimein heräsin oli kello jo iltapäivän puolella joten päätin vuorikiipeilyn sijaan käyttää aikani itseopiskeluun. Vaikka labrahommia pystyy jotenkuten tekemään myös omalta koneelta, on se kuitenkin yleensä käytännöllisempää tehdä niitä labralla. Ja iso (pinta-ala, ei korkeus) työpöytä on mukava kun voi levitellä lappuja ja kirjoja kielenopiskelua varten. Tuolla kertaa kuitenkin tyydyin kämpän lähinnä ison pulpetin kokoiseen työpöytään.

Loppupäivä kuluikin ilman merkittäviä sattumuksia läksyjä tehdessä ja muuten enimmäkseen kieltä opiskellessa. Kielikurssit on kyllä ehdottomasti mielenkiintoisia ja sitä oikeasti tuntee oppivansa. Toki se on työlästä ja varsinkin kanjit tuntuvat joskus tarttuvan päähän kovin heikosti. Kuitenkin sitä jaksaa yrittää.

Perjantaina aamusta oli sää jälleen sateinen, mutta vettä tuli varsin vähän, kuin suihkupuollosta sumutettuna. Katsoinkin etten viitsinyt sadetakkia kiskoa päälle, vaan pelkkä lippis sai riittää sadevarustuksesta. Ja vaikka kosteutta päälle kertyikin matkan aikana, ei sitä aivan läpimäräksi kastunut. Sadepäivinä on jo oppinut pakkaamaan kaikki tavarat laukussa erikseen muovipussiin, sillä kun oikein paljon vettä tulee päälle, ei sinänsä hyvän laukun vedenpitävyys riitä.

Iltapäivän vietin labralla omaa ohjelmaani viimeistellessä. Labralta lähdin Yodobashille kannettavia musiikkisoittimia ja kuulokkeita katselemaan. Vaikka musiikkisoittimen hankinta on usein käynyt mielessä, en osannut päättää mikä nyt olisikaan käytännöllisin, joten päätin toistaiseksi tulla toimeen vanhalla. Myös nappikuulokkeita oli mitä ihmeellisemmin varusteltuja, joten niidenkin hankinta jäi. Kuitenkin isojen kotikäyttöön sopivien kuulokkeiden kohdalla sain päätettyä koska vastaan tuli hinnalta ja ominaisuuksiltaan houkuttelevat ulkoisesti kuulosuojaimia muistuttavat kuulokkeet.

Kun vielä menin näppäimistöjä tutkimaan ja hankkimaan kannetavan televisioon liittämiseen tarvittavat kaapelit, kului aikaa Yodobashin viihde-elektroniikan aarreaitassa useampi tunti. Kun olin jo matkalla takaisin kämpille soitti Jani ja kyseli missä olin sillä olivat aloittelemassa jonkinlaisia kekkereitä meidän kämpillä. Eipä siinä sitten muuta kuin kaupan kautta takaisin.

Ilta kuluikin varsin mukavasti keskustellessa, korttia pelatessa ja ihmetellessä mitä erikoisempia hiustyylejä joita Mai-chan Mikolle viritteli. Sääkin oli varsin sateinen, ettei ainakaan pyörällä olisi viitsinyt minnekään enää lähteä kun onni oli ollut myöten päivän aiemmilla retkillä niin että oli pysynyt kutakuinkin kuivana.

Lauantaina nukuin pitkään ja sääkin pysytteli epävakaalla linjalla, kuitenkaan koko akaa ei satanut, vaikka sääkarttojen mukaan taifuuni hivuttautuikin pikkuhiljaa kohti itää kuitenkin samalla kääntyen takaisin merelle Japanin eteläpuolella. Tuttavien kautta oltiin kuultu että lauantai-iltana olisi ranskalaisen Benoit:n synttärijuhlat jonne kaikki olisivat tervetulleita. Yksityiskohtien selvittäminen sähköpostitse ja sen ilmoittaminen että olisimme tulossa mukaan kesti kunnes lähtöaika oli jo lähellä, mutta lopulta kaikki järjestyi ja lähdin Yuun ja Mikon kanssa liikkeelle.

Juhlille olikin kokoontunut paljon vaihtareita, niin tuttuja kuin ennestään tuntemattomia. Suurin osa kuitenkin jo viime syksynä tulleita, jotka siis ovat jo parin kuukauden päästä viimeistään palaamassa kotiin. Ihan sattumalta osuimme samaan pöytään parin ruotsalaisen kanssa, tuli siinä jotain sanottua myös ruotsiksi, mutta enimmäkseen keskustelu kävi japaniksi tai englanniksi sillä pöydässä oli muitakin.

Tietty sivuvaikutus siitä että pöydässä oli enimmäkseen Pohjois-Eurooppalaisia (Suomalaisia, Saksalainen ja Ruotsalaiset) oli että juomaa kului ehkä enemmän kuin jossain muussa seurassa, mutta hauskaa oli. Synttärijuhlien jälkeen mentiin vielä jatkoille jonne siirryttäessä väki tavalliseen tapaan hieman vaihtui, mutta kokonaismäärä kasvoi.

Jo jatkoille siirryttäessä oli sade alkanut ja jatkui edelleen myös niiden jälkeen. Olimme kuitenkin matkassa polkupyörillä, emmekä halunneet niitä jättää jälkeemme koska ennusteen mukaan koko pitkän viikonlopun ajan sataisi vettä, joten pyörien haun jättäminen myöhemmälle ei auttaisi. Melko tehokkaastihan siinä kastui, mutta olipa pyörät sitten oikeassa paikassa.

Sunnuntaina sade jatkui yhtä mittaa koko päivän, rankimmat sateet kiersivät Sendain, mutta aivan riittävästi vettä tuli viikonlopun mittaan. Sunnuntain ohjelma oli visiitti Group Morin keskustelukurssin opettajan kotiin. Vierailu oli jo sovittu hyvissä ajoin ja onneksi jo silloin sovittu että opettaja, Sirasawa-sensei, tulisi hakemaan meidät autolla ettei tarvinnut sateessa koittaa etsiä paikkaa.

Visiitille loppujen lopuksi tuli kurssin kolmesta vakiokävijästä vain minä ja Sergei (erikoinen sankari noin lyhyesti sanottuna...) Cezaryä ei tavoitettu yrityksistä huolimatta vaikka oli luvannut tulla. Paikka ei ollut mahdottoman kaukana asuntolalta mutta sokkeloinen reitti vaikutti hankalalta ainakin sateisessa ja usvaisessa säässä.

Talo oli jopa suomalaisessa mittakaavassa melko suuri ja sisustettu "länsimaiseen tyyliin" mikä tarkoitti että perinteistä japanilaista oli vain eteinen normaaleine kenkäjärjestelyineen. Olohuone missä nautimme kahvia ja vihreää teetä sekä erilaisia tarjoiluja oli tosiaan varsin tutun tyylinen nahkasohvineen ja kahvipöytineen. Erikoisena yksityiskohtana mainittakoon kaasu-takka, jossa oli näköis-puita joiden välistä kaasuliekit näyttivät kuin puut olisivat palaneet vaikka näin ei asian laita ollut.

Koko visiitti ei kestänyt kuin muutaman tunnin ja sinä aikana keskustelimme eri asioista japaniksi parhaamme mukaan ja nautimme erilaisista tarjoiluista. Myös maanjäristykset tulivat puheeksi sillä Sirasawat olivat muuttaneet Sendaihin Kobesta suuren maanjäristyksen jälkeen. Muita perheenjäseniä emme varsinaisesti tavanneet, ainoastaan tyttären aivan ohimennen.

Vaikka maanantai oli lomapäivä, sunnuntai-ilta kului lähinnä siivoillessa, pyykätessä ja televisiota katsella samalla ihmetellessä että kuinkahan kauan sade jatkuu.

Ennusteista huolimatta Sade lakkasi jossain vaiheessa maanantaina, aamupäivän nukuin ja toisaalla hyvinkin voimakas maanjäristys jäi huomioimatta. Pitkän viikonlopun ansiosta Sunnuntai-päivän apatia siirtyi Maanantaille eikä sitä saanut paljon muuta tehtyä kuin jonkin verran opiskeltua ja tehtyä tehtäviä tiistain tunteja varten. Illalla kuitenkin sai paikkausta aamulla kokematta jääneille järistyksille parinkin pienen järistyksen muodossa.

Myöhään illalla vielä lähdimme Janin ja Matiaksen kanssa hakemaan yöpalaa ja aamiaistarvikkeita Seiyusta. Samalla tuli pohdittua että ketä tiukat aukiolosäännökset Suomessa oikein palvelevat...

Jatkoa seuraa...

Luonnonvoimat liikkeellä

Japanin viime viikonlopun myllerrykset taidettiin uutisoida myös muualla maailmalla, mutta kerrataanpa nyt vielä tässä lyhyesti.

Loppuviikosta Japanin eteläisiin osiin iski tafuuni joka uutisten mukaan oli voimakkain koskaan Heinäkuussa mitattu. Tavallisesti taifuunit rantauvat Japaniin vasta myöhemmin kesällä. Tuhoa aiheuttivat niin rankkasateet kuin myrskytuulet.

Maan eteläosissa sadetta kertyi jopa yli 500 milliä vuorokaudessa, mikä on paljon. Vettä tuli enemmän kuin mikä on monen Keski-Euroopan maan vuotuinen sademäärä. Kuitenkin taifuuni palasi takaisin merelle ennen iskeytymistä Tokioon ja sitä mukaa Kiersi myös Sendain kaukaa.

Sendaissa koko viikonloppu oli sateinen, mutta sade oli varsin rauhallista. Tilastoja ei ole tähän esittää, mutta tuskin viikonlopun sademäärä oli mitenkään poikkeuksellisen suuri. Kuitenkin vielä sadekausi kyseessä.

Ilmeisesti taifuunissa ei ollut tarpeeksi jännitystä, sillä maanantaille tarjoiltiin maanjäristyksiä. Maanantai oli Japanissa kansallinen lomapäivä nimikkeellä "Umi no hi" eli "Meren päivä" vapaasti käännettynä. Niinpä aamuinen maanjäristys jäi huomaamatta koska vielä nukuin silloin. Illalla iskenyt toinen järistys kylläkin tuli havaittua.

Myös molemmat maanjäristykset tuntuivat Sendaissa varsin heikkoina, eikä aiheuttaneet huomattavaa vahinkoa tällä suunnalla Japania. Jopa heti ensimmäisenä viikonloppuna täälla kokemani järistys (lue lisää merkinnästä 'Ostoksilla') tuntui voimakkaammalta.

Viikonlopun muista tapahtumista kirjoitan erikseen. Japan Meteorological Agency:n sivut ovat hyvä ja ajantasalla oleva tietolähde niin myrskyistä kuin maanjäristyksista. Linkki löytyy oikealla puolella olevasta linkkilistasta.

Sadetta pidellessä

... tai pysyyhän se sade pitämättäkin, mutta jätetään puujalkavitsit sikseen. Kootaanpa tähän väliin hieman viime viikon saldoa ennen kuin vallan unhoittuu.

Kuten otsikkokin jo kertoo, sadekausi alkoi sittenkin. Viime viikon alku oli kokonaisuudessaan varsin sateinen ja sadetakki aivan ehdoton apuväline. Sateenvarjon kanssa pyöräilyä en aio edes opetella, sen verran jo itse pyöräily vaatii keskittymistä. Kuitenkin se on selvän enemmistön valitsema tapa suojautua sateelta.

Sateesta huolimatta oli yliopistolle mentävä. Menomatka ei olekaan mikään ongelma kun pääosin saa vain lasketella alamäkeen. Ruuhkat kuitenkin usein tukkivat ennestään ahtaat kadut usein juuri niinä aikoina kuin itsekin on liikkeellä. Lieneekö säät vai muut kiireet verottaneet osallistujakuntaa kielikursseilla, sillä viime viikkoina on paikalla ollut huomattavasti vähemmän väkeä. Tosin vielä viime perjantaina eräs kiinalaistyttö olisi halunnut aloittaa kielioppikurssin, kuitenkin opettaja sanoi ettei sellainen käy päinsä enää pari viikkoa ennen kurssin loppua.

Kevätlukukausi siis todella lähenee loppua ja kurssien kokeet ovat kuun viimeisellä täydellä viikolla. Labralla ei projektilleni ole annettu selvää takarajaa, joten olen käyttänyt enemmän aikaa kielen opiskeluun myös labralla. Kieliopissa on jo käyty kaikki Suomessa oppimani asiat ja vähän päälle. Kanjit alkoivat käydä välillä jo niin monimutkaisiksi että oma sorminäppäryys tuntui loppuvan kesken, onneksi loppua kohden löytyi vielä hieman helpomminkin piirrettäviä merkkejä. Silti reilu parikymmentä merkkiä viikossa on ainakin minulle huima tahti.

Mutta ei kaikki opiskelu ole hukkaan mennyt, sillä yhä useammin kokee ahaa-elämyksen kun huomaa tunnistavansa kanjeja esimerkiksi kylteistä tai muista opasteista. Kanjien ilmaisuvoimakin tulee selvästi esiin, kun vaikka jonkin merkin lukutapaa ei muistaisikaan sen merkitys saattaa muistua mieleen.

Loppuviikon sää oli selvästi vähemmän sateinen, mutta jopa aurinkoisista säistä huolimatta lämpötilat ovat viime aikoina pysytelleet kohtalaisina, siinä hieman parikymmenen asteen päällä. Suomen kesään tottuneena ihmetystä meinaa herättää se ettei sää jäähdy edes yöksi mitenkään merkittävästi. Aamulla voi huoletta lähteä shortseissa liikkeelle, sillä riippumatta kotiintuloajasta niillä kyllä tarkenee. Jos jonkinmoista pörriöistä on toki liikkeellä, mutta eivät ainakaan näin kaupungissa edes ne ole mitenkään erityisen aktiivisesti kimpussa, tai pidä ikävää ääntä.

Erilaisia suunnitelmia lomalla matkustelusta on tullut pyöriteltyä, mutta ne harvat paikat jossa tiedän haluavani käydä ovat hieman hujan hajan, tai yksinkertaisesti kaukana. Tietenkin kun Japanissa ollaan Tokiossa täytyy jossain vaiheessa käydä ja Kiotossa en enemmän perinteistä kulttuuria kaiken modernin häslingin vastapainoksi. Hiroshimassa ei kuulemma ole niin hirvittävän paljon erikoista nähtävää, kuin että kaupunki yleensä on olemassa. Okinawa olisi mielenkiintoinen, mutta kovasti kaukana merellä ja todella kuuma tähän aikaan vuodesta. Ja myös Hokkaidolla tekisi mieli käydä, lähinnä Sapporossa, mutta sekin on vähintään laivamatkan päässä ja Sendaista katsottuna päinvastaisessa suunnassa.

Saa nyt nähdä miten koko kesäloman kanssa käy. Sukulaiset ja tuttavatkin Suomesta ja muualta ovat aina kovasti puhumassa tulevansa käymään, mutta kenelläkään ei tunnu olevan mitään selkeää suunnitelmaa. Eipä yllätä vaikka kovinkaan moni ei tänne missään vaiheessa tulisi, sillä onhan reissu todella kallis.

Mutta takaisin asiaan. Viime viikonloppu oli sikäli poikkeuksellinen että emme lähteneet porukalla minnekään. Sen sijaan porukka tuli tänne, sillä pidimme lauantai-iltana nomikait solun keittiössä. Enimmäkseen omalla porukalla, mutta myös Matias, Jani ja Meri tulivat mukaan iltaa istumaan. Vaikka melko myöhälle menikin, oli ilta oikein mukava ja yhtä lukuun ottamatta koko kämpän porukka osallistui, myös tavallisesti niin kovin hyvin omissa oloissaan viihtyvät japanilaiset.

Sunnuntaina sää oli kerrassaan mainio, joten päätin Tanabata juhlan lisäksi lähteä pyörälenkille. Tanabatasta kerroinkin, joten siitä ei tässä enempää... Pyöräilemässä kävin ympäri keskustaa. Väkeä oli liikkeellä todella paljon, sillä mainion sään lisäksi monissa kaupoissa oli alennusmyynnit käynnissä. Itse ostin vain paikallisen baseball joukkueen (Rakuten Eagles) lippalakin. Hankintaan oli montakin syytä. Tärkeimpänä oli tarve lippalakille sadeasun täydennykseksi. Juuri Eagles lippikseen päädyin koska se ei ollut mahdottoman kallis, sen väri on sopiva ja kaiken kukkuraksi ihmisten reaktioita siihen on hauska seurata. (Hokkaido Nippon Ham Fighters -lippis pitää saada myös. Syy lienee itsestään selvä.)

Sunnuntailounaan nautin Yoshinoyalla, mistä erilaiset donburi annokset (riisiä ja lihaa + höysteitä) saa varsin edullisesti ja nopeasti. Lisäksi paikka sopii myös kun on yksin liikenteessä. Ravintolat keskimäärin lähtee ajatuksesta että seurueessa on useampi ruokailija. Sunnuntai kuluikin varsin mukavasti ja normaali ankeus iski päälle vasta myöhemmin iltapäivällä. Kuitenkin koitin parhaani mukaan opiskella.

Maanantaina hyvä sää jatkui edelleen mutta siitä huolimatta kaikkien kurssien jälkeen jämähdin labralle opiskelemaan. Kello oli jo yli yksitoista ennen kuin lähdin kämpille ja matkalla kävin vielä Seiyussa ruokaostoksilla. Siellä olikin varsinainen keskiyön ruuhka, sillä muitakin asiakkaita riitti. Ei nyt ihan oikeaksi ruuhkaksi, mutta ajankohtaan nähden paljon. Edellisen päivän maratonin vastapainoksi jätin tiistaina labrailut vähemmälle ja ennemmin lähdin ajoissa lepäilemään kämpille. Pöydän ääressä nukkuminen ei ole erityisen mukavaa. Tiistaina iltapäivästä sää muuttui jälleen sateiseksi ja yhtämittainen sade on jatkunut tiistai-illasta asti, voimakkuus vain on vaihdellut.

Tänään olikin vuorossa viimeinen kanji tunti kun opiskeltiin uusia merkkejä ensimmäisen kurssin puitteissa. Nyt on sitten 250 merkkiä opeteltu ja loput tunnit ennen koetta käytetään kertaukseen. Kanji tuntien jälkeen menin labralle ja sainkin paljon aikaan, sillä nyt projektini yksi vaihe on hyvin pitkälle valmis, jos vain olen ymmärtänyt oikein mistä hommassa on kyse.

Mutta nyt nukkumaan viimeistä kertää pelkällä futonilla, sillä huomenna saan tilaamani lisäpatjan. Aloittivat uuden lisäpatjan vuorauspalvelun ja päätin että 400 jeniä kuussa on kohtuullinen hinta mukavuudesta.

Teksti varmaan vaatisi hieman jalostamista, mutta menköön nyt tällaisenaan.

Tanabata

Aina olisi tietysti hienoa ja loogista edetä asioissa järjestyksessä, mutta kirjoitetaanpa tähän väliin Tanabata-juhlasta. Tanabataa vietetään Japanissa perinteisesti 7. heinäkuuta, englanniksi Tanabata käännetään usein 'Star Festival' eli kutakuinkin 'Tähtien juhla' Nimelle onkin pitkä tarina, jota en tässä kokonaisuudessaan aio kertoa, mutta juhlan juuret ovat niin kiinalaisessa kuin japanilaisessa perinteessä.

Tanabatan viettoon liittyy monenlaisia perinteitä kuten toiveiden kirjoittaminen värillisille lapuille ja niiden ripustaminen bambunoksiin. Toisaalta Tanabata myös juhlistaa erilaisten kädentaitojen osaamista, kuten kutominen, kukkien asettelu, origami, kalligrafia ja niin edelleen. Siltä pohjalta oli eilen Sendai International Centerillä järjestetty tapahtuma jossa sai erilaisia aktiviteetteja kokeilla opastettuna. Oheisessa kuvassa minä, origami pöydässä askartelemani perinteinen Tanabata-koriste sekä opettajani.

Yleensä Tanabataa vietetään siis 7. kuun 7. päivänä, mutta Sendaissa on vielä suurempi juhla samalla nimellä elokuun 7. päivän tienoilla. Tuon tapahtuman juuret on kyllä samat, mutta siihen miksi se järjestetään myöhemmin liittyy oma tarinansa. Tarinan mukaan vuonna 1927 Sendain kauppiaat päättivät tehdä suuria Tanabata-koristeita jotta laman masentamat ihmiset innostuisivat ostoksille. Tapahtumasta tulikin perinne ja kilpailu kauppiaiden välille. Perinne elvytettiin Sendaissa heti sotavuosien jälkeen ja hiljalleen siitä tuli yksi Japanin tunnetuimmista juhlista.

Sitähän voisi sanoa opiskelleensa Japanin kulttuuria tänään, mutta historia onkin aina mielenkiintoista. Koriste roikkuu nätisti ikkunaverhotangossa. Ohessa vielä kuva hieman suuremmista vastaavista koristeista.

Kuvia!

Blogi raahaa taas pahasti perässä, mutta kyllä sitä tarinaa taas tulee kunhan saa jälleen itseään niskasta kiinni ja istuttaa itsensä näppäimistön ääreen. Tässä nyt kuitenkin kuvia viime viikonlopun seikkailuista. Tarinat löytyy tekstistä otsikolla 'Heinäkuun puolelle'.

Matsushima ja muuta

Huomio, katse oikeaan... päin

Lisäsin oikealla olevaan valikkoon osion jossa on linkkejä toisten Tohokun yliopiston suomalaisten blogeihin. Mikolla reissua riittää vielä yhtä lailla kuin itsellä, mutta Matiaksella on jo kotiinpaluu näköpiirissä vuoden seikkailun lähentyessä loppua. Lukekaa ja ihmetelkää...

Päivän havainto III

Keskitytäänpä tälla kertaa julkisiin kulkuvälineisiin, lähinnä paikallisliikenteen busseihin ja juniin sillä muuta kulkuvälinettä ei henkilöauton ja lentokoneen lisäksi tullut täällä käytettyä. Jos ei aihe tunnu kiinnostavalta, kannattaa varmaan jättää lukematta.

Suomessa ei bussikuskia näe sammuttamassa moottoria ellei pysähdyksen pituus ole useita tunteja. Täällä moottori sammuu samantien kuin renkaat pysähtyy, ellei jo vähän ennen. Buussin moottori siis sammutetaan lähes joka pysäkillä sekä liikennevaloissa. Tietysti kuskien tavoissa on eroja ja joillakin sammutusrefleksi on herkemmässa kuin toisilla.

Ilmeisesti bussit on myös suunniteltu tällaiseen toimintaan sillä myös käynnistäminen tapahtuu nopeasti. Ilmeisesti moottorin käynnistämiseen on oma poljin sillä kuskit usein nojailevat rattiin pysähdysten aikana. Eivät sentään ota torkkuja niinkuin monilla muilla työpaikolla tehdään jos siihen vain on tilaisuus.

Suomessa ei puhuminen missään muodossa kuulu kuskin toimenkuvaan. Ainakin Sendain bussikuskeilla on oikeen kuuloke-mikrofoni päälla jotta voivat sinne selostella matkan etenemisestä tyyliin että "taas mennään" kun lähdetään pysäkiltä tai liikennevaloista ja muistuttavat että mille pysäkille ollaan pysähtymässä. Varsinkin pysähdyksistä ja liikkeellelähdöistä varoittaminen on varsin aiheellista sillä monesti suurin osa matkustajista seisoo käytävallä.

Seisominen onkin huomioitu varustusta suunniteltaessa, sillä tangoista roikkuu voimistelurenkaiden näköisiä rinkuloita, jotta alempaakin ylettää. Itselle jo tangot ovat usein otsan korkeudella, niin renkaat sijoittuvat leuan kohdille. Niiden välistä pujottelu on mukavaa. Jalkatilaa on luonnollisesti hieman vähemmän kuin suomalaisissa busseissa ja sielläkin se on liian vähän.

Käsitettä että bussi tai juna olisi täynnä ei tunneta. Aina odotetaan että kaikki halukkaat saa tungettua itsensä ovesta sisään. Bussiin mennään sisään keskiovesta ja poistuessa maksetaan kuskin vieressä olevaan automaattiin matkan pituuden mukainen maksu. Siinä onkin sitten mukava pyrkiä etuovea kohden kun käytävä on täysin tukossa.

Junassa tai bussissa ei saa puhua kännykkään, asiasta varoitetaan samaan tapaan kuin tupakointikiellosta. Erityisesti junassa suurimmalla osalla kuitenkin on kännykkä kourassa, mutta siihen ei puhuta, vaan näppäillään viestejä, pelataan, katsellaan televisiota tai mihin ikinä kenenkin kännykkä taipuu. Myös nukkuminen, lukeminen tai Nintendo DS:llä pelaaminen ovat suosittuja harrastuksia, niin busseissa kuin junissa, junissa tosin parempi nukkua kun kyyti on tasaisempaa.

Junien osalta vertailu Suomeen ei oikein hyvin onnistu kun omat kokemukset paikallisjunista on niin kaukana menneisyydessä ettei muistikuvat riitä sinne asti. Kuitenkin täällä ilmeisesti kaikki matkat ajetaan samanlaisilla lähinnä paikallisjunia muistuttavilla junilla, Shinkansen luotijunia lukuunottamatta. Shinkansenit ovat aina kaiken yläpuolella, kirjaimellisesti. Asemalla on oma kerros vain Shinkansenia varten ja junat kulkee aina ylimmässa kerroksessa, sillä isommilla asemalla kiskoja on monella tasolla. Sendaissa ainakin kolmessa kerroksessa.

Siinäpä sitä tällä erää, aiheeseen (tai johonkin aivan muuhun) liittyviä kysymyksiä otetaan vastaan, jos sellaisia on.

Heinäkun puolelle

Aika rientää ja jo neljäs kuukausi Japanissa käynnissä, sillä tasan kolme tuli täyteen viime viikon lopulla. Blogi ei suinkaan ole unohtunut, kirjoittaminen vaan tuntuu jäävän muiden asioiden jalkoihin kun illassa on niin kovin vähän tunteja. Edes 24+ tunnin kellonajat eivät auta, kun eivät vuorokautta oikeasti pidennä.

Ai että mitä ovat 24+ tunnin kellonajat. No jotkut japanilaiset TV kanavat muun muassa käyttävät niitä käyttääkseen vuorokauden omiin tarkoituksiinsa sopivammin. Eli puoliltaöin ei suinkaan ala uusi päivä vaan kello juoksee aina 29:59 asti, minkä jälkeen kello mystisesti onkin kuusi ja päivä vaihtuu.

Mutta palataanpa asiaan, eli viime viikkoon (25.6. - 1.7.) Käydään tässa viikon tapahtumat päivä päivältä pääpiirteissään. Maanantaipäivät kuluvat opiskelun merkeissä koska kielikursseja riittää aina viiteen asti iltapäivällä. Kävin silti vielä käymässä labrallakin, täällä kun tuntuu läsnäolo olevan tärkeämpää kuin se mitä oikeastaan tekee, niin antaa askeran kuvan itsestään käymällä labralla pyörähtämässä varsinkin iltapäivän puolella. Eipä siinä kyllä sitä oikeastikin viilailin jotain projektini eteen ja tein seuraavan päivän läksyt.

Tiistaina oli Vesan ja Kuisman viimeinen kerta kun tulivat kielioppikurssille. Heillä paluu suomeen kolmen kuukauden jälkeen on jo lähellä ja tunnin päätteeksi antoivatkin Niiyama-senseille läksiäislahjaksi paketin Suomesta tuotua Frantsilan yrttiteetä. Varsinaiset läksiäisjuhlat järjestettäisiin myöhemmin viikolla. Kun olimme Janin kanssa syömässä lounasta ruokalassa soittivat Grand Backista että voisin noutaa paitani.

Tapaus menee niin että sunnuntain ostosreissulla kysyin että olisiko tietyllä kuviolla varustettua paitaa sopivan kokoista (2L) ja se menikin niin että paita tilattiin toimitettavaksi toisesta liikkeestä ja nyt siis sain sen noutaa. Hain sitten paitani ja se sujuikin kätevästi kun se oli jo valmiiksi maksettu. Siinä ohessa myyjääkin kiinnosti että mistä päin olen kotoisin ja innostui jopa kehumaan vaatimattomia japanin kielen taitojani, mikä lienee normaalia kohteliaisuutta ulkomaalaisia kohtaan.

Iltapäivällä olisi ollut enää pari tuntia aikaa olla labralla ennen keskustelukurssin viimeistä juttutuokiota joten Aobayamalle kapuamisen sijaan päätin mennä kämpille opiskelemaan ja lepäilemään. Jotenkin sen arvasi, että loppua kohden keskustelu alkaa sujua paremmin ja tuo viimeinen kerta olikin varmasti kurssin paras. Hyvä tietenkin että jäi hyvä kuva, mutta samalla jäi toivomaan että kurssi olisi ollut pidempi. Shirakawa-sensei vielä muistutti kutsusta tulla käymään kotonaan sunnuntaina 15.7.

Sää oli koko alkuviikon sen verran lämmin että sunnuntaina hankitut shortsit tulivat hyötykäyttöön heti. Onneksi kaikissa luokissa on ilmastointilaitteet, mutta usein joutuu itse konemestariksi ohjauspaneelia ihmettelemään, sillä kaikkia ei kuumuus tunnu haittaavan. Keskiviikkona vietinkin sitten pidemmän ajan jälleen labralla virittelemässä ohjelmaani ja sivussa heiteltiin alustavia suunnitelmia siitä mitä kesälomalla voisi kukakin tehdä. Yhteydenpito muiden suomalaisten kanssa kun onnistuu kätevästi myös labrasta käsin.

Torstaina ei meinannut saada itseään liikkeelle, mutta kuitenkin ehdin labralle yhdeksi, jolloin aikaisemmin keväällä oli tapana olla tutorini pitämät keskustelutuokiot englannin kielen harjoitteluun ja englanninkielisten dokumenttien käännösseminaarit. Kumpaakaan ei kuitenkaan tälläkään kertaa ollut vaan puuhailin siinä jälleen vain omiani iltapäivän. Kyllä siinä sai jotain myös aikaan. Ja jälleen tuli myös tehtyä seuraavan päivän läksyt.

Perjantaina olinkin jo ajoissa liikkeellä, sillä päätin ilmoittautua mukaan yliopiston kansainvälisen yksikön järjestämälle ekskursiolle Hitatchin tehtaalle ja Nikkoon sisältäen yöpymisen onsen kylpylässä. Matka on heinäkuun lopulla ja koska paikkoja oli rajatusti päätin olla ajoissa liikkeellä. Säätila oli kuitenkin vaihteeksi sateinen, joten ei muuta kuin sadetakki niskaan. Ajoissa lähtiessä matka taittui entistäkin hitaammin ruuhkan ollessa pahempi, mikäs siinä oli sadetakki päällä autojen keskellä seisoskellessa kun sinne jäi melko tehokkaasti mottiin pyöränsä kanssa tien ollessa täynnä molempiin suuntiin.

Suunnitelma oli nostaa rahaa retken maksua varten postin automaatista, jolle kelpaa myös visa electron, automaatti aukesi vasta yhdeksältä (myös pankkiautomaateilla on aukioloajat, siitä olen kai kertonut, joku huomauttaa jos en) mutta tunnit alkaa kymmentä vaille. Päätin kuitenkin mennä kysymään voisinko jo varmuuden vuoksi ilmoittautua retkelle ja tulla maksamaan iltapäivällä. Sainkin nimen heti listan kärkeen sillä kukaan muu ei ollut ilmeisesti viitsinyt taistella sadetta vastaan.

Sama tilanne oli kielioppikurssilla. Olimme jonkun aikaa Hong-Kongista kotoisin olevan, mutta Englannissa pitkään asuneen Isaacin kanssa kahden luokassa. Opettaja tuli paikalle vartin myöhässä ja hiljalleen aamupäivän mittaan paikalle valui myös muita opiskelijoita. Tuntien loppuessa paikalla oli jopa kymmenen kaikekseen.

Puoliltapäivin sitten vihdoin pääsin nostamaan rahaa automaatista ja kävin maksamassa matkani ja päätin vihdoin rohkaista mieleni ja menin leikkauttamaan hiukseni Kawauchin ruokalan lähellä olevassa parturissa. Kokemus olikin varsin mielenkiintoinen sillä parturi ei englantia puhunut joten siinä sitten selittelin miten hiuksia pitäisi leikata ja kuvatkin haettiin avuksi, vaikka eivät oikein minun tapaukseen soveltuneet niin loputa saatiin selviteltyä miten hiukset leikattaisiin ja se onnistuikin varsin hyvin. Partaakin saksittiin huolella ja moneen kertaan kysyttiin että kuinkahan pitkäksi jätetään. Eikä siinä vielä kaikki. Palveluun kuului vielä kasvojen hoito noin yleisesti. Kuuma pyyhe naamalle ja hieronta sekä voiteet vielä päätteeksi, kyllä siinä oli raikas olo ja kaikki tämä n.12 eurolla. Sanovat Japania kalliiksi maaksi, mitäs Suomi sitten on...

Iltapäivän puuhailin labralla ja Matiakselta kuulin että Vesan ja Kuisman läksiäiset olisi lauantaina illalla, kuitenkin kuin Kuismalle ilmoittelin että olisin tulossa kävi ilmi että kyseessä oli väärä tulkinta alkuperäisestä viestistä ja juhlat olisikin jo samana iltana. Joten suunniteltu rauhallinen ilta saikin ohjelmaa. Onneksi edes sade oli lakannut. Sää oli tosin muuttunut tukalan kuumaksi ja kosteutta oli ilmassa runsain mitoin. Lopulta vain minä ja Matias olimme lähdössä niin tukalan säänkin takia päätimme mennä suosiolla taksilla.

Kekkerit alkoivat irlantilaispubissa jossa oli muutenkin varsin vilkas perjantai-ilta. Porukka oli osittain sama kun juhannusjuhlilla, mutta paikalla oli myös muita ulkomaalaisia ja japanilaisia joita en ennestään tuntenut. Pubista jatkettiin karaokeen, joka olikin varsinainen kokemus. Nimittäin free-time karaoke jossa myös juomat kuuluivat hintaan. Free-time tarkoitti että laulaa tai juoda saa sulkemisaikaan asti, joka on aamulla seitsemältä. Matiaksen kanssa kuitenkin luovutimme jo kolmen jälkeen ja sanoimme hyvästimme lähtijöille ja palasimme asuntolalle niin ikään taksilla.

Myös lauantain rentoutumissuunnitelma sai muutoksen kun kutsu kävi Rolanin syntymäpäiväjuhlille. Rolan on kotoisin Costa-Ricasta omien muistikuvieni mukaan, kuitenkin hän on ollut monissa samoissa tapahtumissa mukana. Itse lähdin mukaan lähinnä katsomaan millaisesta tapahtumasta olisi kyse, toiseen karaokeen ei ollut minkäänlaista innostusta. Varsinainen juhla olikin varsin mukava Yakiniku Nomihoudai, mikä tarkoittaa että varsinainen pääruoka oli pöydässä olevalla kaasugrillillä grillattava annos lihaa ja useita muita ruokalajeja sekä juotavaa oman maun mukaan.

Jatkoillekin vielä lähdin mukaan katsastamaan paikan koska ainakin ulospäin oli varsin mielenkiintoisen oloinen. Saimmekin oman suoneen jossa tosin joutui istumaan lattialla. Siinä sitten lähinnä keskustelin asuntolalla naapurisolussa asuvan Tossun kanssa, miehen oikeaa nimeä en valitettavasti muista. Jatkojen jälkeen en enää jäänyt selvittelemään mitä muu porukka jäi arpomaan vaan palasin kämpille nukkumaan.

Tällä kertaa olin päättänyt etten päästäisi sunnuntaita valumaan hukkaan vaan tehdä jotain mielenkiintoista. Junamatka ennalta suunnittelemattomaan kohteeseen vaikutti riittävän kiintoisalta puuhalta. Kuitenkin halusin myös nähdä meren, niin Janin kanssa lopulta päätimme lähteä Matsushimaan, joka on Japanissa suosittu kotimaan rantalomakohde ja vain noin puolen tunnin junamatkan päässä Sendaista.

Junamatka vaikutti kestävän yllättävän pitkään. Syyksi selvisi että olimme päätyneet "taajamajunaan" joka pysähtyi joka seisakkeella ja vieläpä kahta pysäkkiä ennen Matsushimaa kuski tuli kertomaan että jos haluamme jatkaa matkaa pitäisi poistua tässä sillä se juna palaisi siitä Sendaihin. Seuraava juna joka tulee varttia myöhemmin jatkaisi Matsushimaan. Kaikkea sitä oppii, kuten lukemaan värikoodattuja aikatauluja.

Lopulta kuitenkin pääsimme perille ja tunnelma oli heti kuin olisi pidemmällekin reissannut. Koko ympäristö oli niin erilainen Sendaihin verrattuna ja raikas merituuli teki ilmasta miellyttävän. Päivä ei ollut mahdottoman kuuma, mutta shortseissa tarkeni mainiosti. Aseman vierestä löytyi turisti-info josta saimme englanninkielisen esitteen nähtävyyksistä. Päätimme kuitenkin että sillä kertaa riittäisi vapaamuotoinen tutustuminen maisemaan kävelemällä rantaa pitkin ja tutkailemalla paikkoja.

Turistikausi ei vielä ole vilkkaimmillaan joten väkeä ei ollut mahdottoman paljon. Ei siellä yksin silti tarvinnut olla. Yhteen monista saarista pääsi kävelemään siltaa pitkin ja kiersimmekin saaren ympäri. Paluumatkalla alkoi jo ilta hiljalleen hämärtyä ja päästimme että palaisimme takaisin Sendaihin käytyämme syömässä. Ei tarvinnut kuin mennä ravintoloiden lähelle niin heti oltiin tarjoamassa ruokalistaa kouraan, tällä kertaa suoraa englanniksi. Koska japanissa ollaan päätimme että kalaruoka olisi paikallaan ja menimme ravintolaan joka tarjosi 'Matsushima Set' sashimi ateriaa kohtuulliseen hintaan. Ateriaan kuului kalaa, äyriäisiä, riisiä, salaattia, miso-keittoa sekä tietysti wasabia mausteeksi.

Mainion aterian jälkeen menimme asemalle odottelemaan seuraavaa junaa, joka tällä kertaa oli pikajuna joka ei turhaa pysäytellyt tai muuten hidastellut. Ulkona oli jo sen verran pimeä ettei maisemia juuri näkynyt enää. Raikkaan meri-ilman jälkeen Sendaissa oli varsin kuuman oloinen kostea ilma. Siitä sitten kaupan kautta kämpille ja opiskelemaan kanjeja ja muuten orientoitumaan paluuseen arkeen erittäin lyhyeltä rantalomalta...

Kuvia on paljon ja niitä lisään kyllä myös tänne, mutta nyt on aika levätä hieman.