Marraskuun viimeinen viikonloppu kului jälleen enimmäkseen rentoutumisen merkeissä ilman että mitään kovin erikoista tuli tehtyä. Kolean ja osittain lumisen viikon jälkeen lämmin sää puhalsi vielä viimeisen hengähdyksen ja sunnuntaina lämpötila nousi vielä yli 16 asteen. Niinpä päätin lähteä pyöräilemään hieman eri suuntaan kuin missä yleensä tulee liikuttua.
Ettei nyt aivan umpimähkään tullut vaellettua tutkin ensin karttaa ja totesin Mizu no mori -puiston olevan kohtuullisella etäisyydellä. Se minkä tyyppisestä puistosta on kyse, ei oikein kartasta käynyt ilmi mutta käymällähän se selviää.
Pyöräilysää olikin varsin miellyttävä ja maisemat monin paikoin vielä ruskan väreissä. Kun puiston ääreen lopulta pääsi, tuli sen olemuksesta mieleen Länsi-Hervannan lenkkipolut. Alue oli varmaan alun perin jäänyt rakentamatta juuri erityisen hankalan ja rämekköisen maaston vuoksi. Puisto oli varsin laaja, joten en sitä kokonaan kiertänyt mutta tulipa sekin nähtyä.
Paluumatkalla tuli kuljettua Sendai Finland Well-Being Centerin ohi ja siten kuljettua samoja reittejä kuin "Juhannusvaelluksella". Matkalla niin ikään pysähdyin Joyfun ravintolaan lounaalle (Nimi on oikeasti Joyfull mutta kirjoitusasun vuoksi erittäin helppo lukea Joyfun ja kuulostaa hauskemmalta niin).
Matkaa jatkoin Kita Sendain aseman tienoille, missä ei ole kovinkaan paljon tullut kuljettua vaikka ei ole asuntolalta kovin kaukana. Paluumatkalla pistäydyin vielä ruokakaupassa. Kun vihdoin pääsin perille, oli pimeä jo laskeutunut. Kuutamo olikin tuona iltana erityisen komea. Noustessaan täysikuu hohti lähes punertavan oranssina.
Maanantaina testailivat jälleen asuntolan palovaroittimia. Koska edelliskerralla tarkastus vaikutti enemmän tupa ja siisteystarkastukselta enemmän kuin palotarkastukselta, tuli sunnuntai-iltana siivoiltua jonkin verran. Kuitenkin tällä kertaa tarkastus näytti nimenomaan keskittyvän juurikin palohälyttimiin.
Kesän tarkastuksen aikana oli niin ikään paikalla ja tuolloin asuntolaa edustanut mies tuli niin ikään sisään huoneeseen ja tarkasti huoneen kuntoa ja kyseli onko ollut ongelmia. Tällä kertaa asuntolaa edustanut toimiston tyttö ei edes tullut huoneeseen ja hälyttimen tarkastajakin kumarsi syvään ovella ennen poistumistaan. Muuten maanantaipäivä kului rauhallisesti opiskelujen merkeissä.
Tiistai oli taas varsin täystyöllistetty päivä kielikursseineen ja päälle vielä labran seminaari. Muuten päivä sujui ihan mukavasti, mutta iltapäivällä seminaarin jälkeen aloin labralla ihmettelemään missähän kännykkäni mahtaa olla. Normaalistikaan en sitä paljoa päivän aikana näppäile, mutta tuolloin sitä ei ollut tullut käytettyä lainkaan sen jälkeen kun olin sen aamulla taskuun laittanut.
Claudia koetti soittaa numerooni labralta mutta puhelu meni suoraa vastaajaan mikä tarkoitti, ettei puhelimessa ollut virrat päällä. Siksi pidin erittäin todennäköisenä ettei se sittenkään ollut unohtunut kämpille, sillä en useinkaan sammuta kännykkää kokonaan.
Eipä siinä muukaan auttanut kuin lähteä jäljittämään päivän aikana kuljettua reittiä josko kännykkä olisi pudonnut jonnekin koska pidin sitä varsin mahdollisena. Kawauchin ruokalasta löytyikin löytö-puhelin, mutta se ei ollut minun. Luokista ei myöskään löytynyt mitään. Koko reitin asuntolalta Kawauchille kävin tarkkaan läpi ja kysyin myös asuntolan toimistolta, josko joku olisi tuonut puhelimen sinne mutta sieltäkään ei sitä löytynyt.
Koska illallakin kokeillessa puhelin edelleen oli pois päältä, päätin vielä odottaa liittymän sulkemisen kanssa. Keskiviikkona lähdinkin heti aamusta jälleen Kawauchilta kyselemään puhelintani tällä kertaa toimistolta joka oli jo kiinni illalla. Sielläkään puhelinta ei kuitenkaan ollut niinpä menin lähimpään DoCoMo-liikkeeseen, koska arvelin että saattaisi olla helpompi hoitaa asiointi henkilökohtaisesti kuin puhelimessa.
Liittymän väliaikainen sulkeminen onnistuikin helposti ja arvelin sen olevan toistaiseksi riittävä toimenpide. Uuden kännykän hankkimista harkitsin ja myös sitä vaihtoehtoa että pärjäisikö ilman puhelinta viimeiset kuukaudet. Itse on tullut soiteltua kovin harvoin, mutta viestejä kylläkin läheteltyä aina toisinaan. Joka tapauksessa päätin antaa asian olla vähintään viikonloppuun saakka.
Muuten keskiviikko iltapäivä ja ilta kuluikin opiskelun merkeissä koska torstaina oli kanji-kurssin välikoe. Japanissa toimimaton Suomen kännykkä piti kaivaa esiin herätyskelloksi, sillä kännykän ehkä tarpeellisin toiminto lienee herätys.
Torstain koe tuntui varsin haastavalta, ei niinkään siksi että kysymykset tai tehtävät olisivat olleet vaikeita vaan koska merkkejä ei vaan muistanut. Ei koe nyt ihan penkin alle kuitenkaan mennyt. Muuten päivä kului tavalliseen tapaan tunneilla ja labralla. Kun jälleen illalla menimme porukalla illalliselle ruokalaan, kerroin kännykkäni kohtalosta, mutta eipä labran porukallakaan ollut kummempia ehdotuksia tarjota mitä kannattaisi tehdä.
Perjantaina ei labralle tullut lähdettyä. Kun vihdoin kävin katsomassa postit iltapäivällä, oli siellä kirje DoCoMo:lta. Otsikon tulkitsin itsekin että se oli ilmoitus puhelimen löytymisestä! Kuitenkin muu kirje oli niin täynnä tuntemattomia kanjeja että arvelin että voin joko käyttää koko illan sen tulkintaan tai kysyä joltakin. Koska muitakaan ei ollut paikalla, menin toimiston tytöiltä kysymään apua. Sieltä sainkin ohjeet tulkittua ja karttaan merkittynä mistä puhelimen saa hakea. Paikka oli kuitenkin auki vain virka-aikana ja kello oli jo puoli kuusi joten noutoretki sai jäädä maanantaihin.
Muutoin perjantai kuluikin sitten rauhallisesti. Mikko S:n ja Iikan kanssa kävimme jälleen läheisessä Gyoza ravintolassa illallisella mutta sen lisäksi Ilta tuli vietettyä rauhallisesti.
 |
| Mizu no mori |
- - -
Päivätty takautuvasti jälleen. Ehkä vielä joskus päästään ajantasaisempaan ilmaisuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti