Tämäkin on vielä täällä...

Hyvä että menneet on tullut dokumentoitua näinkin yksityiskotaisesti. Kaikenlasista on tässä tapahtunut sittemmin. Osa olisi varmaan hyvä muistaa, mutta toisia tapauksia soisi ettei olisi tapahtunut lainkaan. Mutta menneet on menneitä, pitäisi katsoa ehkä eteenpäin, mutta sinne näkyy niin huonosti...

Suomalaista matkustamista

Bussilinja 24 Tampereella Hervannasta keskustaan on hieno matkustuselämys, etenkin aamuisin. Kyseessä on lähennä työmatkalinja joka kulkee vain muutaman kerran arkiaamuisin ja –iltapäivisin. Mikä tekee matkasta niin elämyksellisen on bussissa vallitseva syvä hiljaisuus. Matkustajia on yleensä niin että auton penkeistä puolet on varattuna. Tietysti vain ikkunapaikat.

Ainoa jonka olen kuullut tuolla puhuvan on puhelimeensa puhunut kuljettaja. Kuljettajan etuoikeus on myös valita radiokanava taustalle. Muuten vallitseva lähes meditatiivinen hiljaisuus on varsin virkistävä kokemus ja ehdottomasti mukavin tapa matkustaa bussilla. Kaiken lisäksi kyseinen linja kulkee lähes tulkoon niin suoraa kuin mahdollista asunnoltani Hervannasta Tampellan alueella sijaitsevaan fysioterapiaan.

Junassa matkustaminen ei useinkaan ole yhtä rauhoittavaa etenkin jos kohdalle sattuu ruuhkainen InterCity juna Ouluun tai Oulusta tai sitten varausjärjestelmä kiusallaan sijoittaa lastenosastolle. Silti etenkin Vaasaan menevät junat ovat useimmiten varsin rauhallisia vaikka muitakin matkustajia olisi liikkeellä. Suurin riski on tietysti kännykät. Puhelimeenhan pitää tietysti kaikki asiat huutaa sellaisella äänenvoimakkuudella ettei parhaatkaan kuulosuojaimet ääntä pysäyttäisi.

Japanissa kännykän käyttö julkisissa kulkuvälineissä oli kielletty ja kieltoa jopa noudatettiin. Bisnesmiehetkin siirtyivät eteisen puolelle puhumaan junassa matkan aikana. Suomessa moinen sääntö tuskin saisi kannatusta. Ja jos kielto saataisiin voimaan sitä noudatettaisiin varmasti vähintään yhtä hyvin kuin kypärän käyttöpakkoa polkupyörällä ajaessa tai rajoituksia kännykän käytölle autolla ajaessa.

En sinänsä kaipaa lisää rajoituksia tai halua valittaa aiheesta, kunhanvain kirjasin ajatuksiani ylös. Ja pyöräilykypärän käyttö ei ole vain laki, se on myös hyvä idea noin yleensä.

Karhuja puussa

Reissu Kolmårdeniin tapahtui jo toukokokuun viimeisenä viikonloppuna, mutta eipä tätä ole aqieminkaan saanut aikaiseksi.

Kesäkausi tuli avattua matkalla niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Ruotsiin. Matka suuntautui Kolmårdenin eläinpuistoon Norrköpingin lähellä (muutama kymmenen kilometriä Tukholmasta lounaaseen). Mistäkö tuonne päädyttiin. Matkan järjestäjänä toimi Seinäjoella toimiva MS-yhdistys, joka oli kutsunut Vaasan ja (häilyvän) Keski Pohjanmaan MS yhdistyksen jäsenet mukaan.

Bussimatka Vaasasta Turkuun ei sinänsä ollut mitenkään jännittävä kokemus ja harmaassa sekä paikoin sateisessa säässä se kului lähinnä nukkuessa. Loppua kohden sää tosin selkeni, mutta mistään erityisen lämpimästä kesäsäästä ei voi puhua.

Turun satamassa sai laivaan pääsyä odotella hetkisen. Hytti oli kuitenkin varsin tilava tavanomaiseen komeroon verrattuna. Peruutusten vuoksi saimme pyörätuolissa kulkevillekin soveltuvan esteettömän hytin. Tilavamman makuutilan lisäksi huoneessa oli myös oma televisio ja kylpyhuonekin oli selvästi tilavampi.

Illalla kävimme syömässä seisovasta pöydästä. Sen kummemmin ei mitään tullut tehtyä koska tavoitteena oli vain päästä Ruotsin puolelle jatkamaan matkaa jo heti aamusta.

Yö jäi silti kovin lyhyeksi koska laiva oli perillä jo puoli kahdeksalta ja sitä ennen piti ehtiä myös aamiaiselle. Kaiken lisäksi sinänsä rauhallista hyttiä häiritsi käytävältä tai läheisistä hyteistä kuuluva meteli. Kännykätkin muistuttivat ystävällisesti keskellä yötä että puhelut ulkomailla on kalliita.

Satamasta lähdettiin heti kun kaikki saatiin kyytiin poispäin Tukholmasta ja kaupungin näkeminen jäi hyvin vähälle sillä tie kulki ensin pitkän matkaa tunnelissa, jossa nähtävää ei juurikaan ollut. Lähiöalueella oli jos jonkinlaista kauppaa enemmän kun saattoi käsittää. Välillä näytti hyvinkin suomalaiselta kun vierekkäin oli Suomessakin toimivia liikkeitä ja K-Rauta aivan suomenkielisellä nimellään.

Olimme ilmeisesti ruotsalaisittain liian aikaisin liikkeellä, sillä bussikuskin käyttämä vakipaikka oli vielä kiinni ja seuraavakin paikka jossa pysähdyimme, oli sekin pääasiassa suljettu. Jopa niin pitkälle, että vaikka vessan ovelle asti pääsi, oli ovi lukossa. Lukittua ovea kävi ihmettelemässä ruotsalaisetkin matkailijat. Ruotsalaisilla näytti olevan vielä vahvempi perinne kulkea omien eväiden kanssa. Jopa niin pitkälle että bussissa oli mukana tarjoilut koko porukalle ja jopa tarjoilupöytä jolle eväät levitettiin bussin vieressä.

Kahvila pysyi kiinni mutta vessa sentään käytiin avaamassa kun asiasta käytiin valittamassa jossakin. Huoltoaseman kauppana toiminut 7-Eleven sentään oli auki ja maksaminen "debit" kortilla onnistui yhtä helposti kuin Suomessa eikä valuutoista tarvinnut murehtia. Kerroinkin oli melko helppo kun kymmenellä jakaminen tai kertominen antoi riittävän hyvän arvion muunnoksesta.

Jo matkan varrella oli pelloilla paljon kauriita ja haukkojakin kerrottiin olevan paljon, mutta niitä en nähnyt. Kolmårdenin lähettyvillä ihmetystä herätti paikallinen tapa leikata omenapuita. Kautta linjan joka pihalla oli omenapuita ja kaikki oli kautta linjan leikattu lyhyeksi ja aivan rungon myötäisesti niin ettei niissä ollut isompia oksia lainkaan.

Perillä eläinpuistoon tutustuminen aloitettiin "safari-ajelulla" joka kierrettiin omalla bussilla ja selostus saatiin CDltä aivan suomeksi. Oli sinänsä erikoista nähdä Afrikan eläimiä pohjoismaisessa maastossa, mutta hyvinpä tuntuivat viihtyvän. Kirahville tuntui maistuvan männyn versot joita kurottelivat niin korkealta kuin kykenivät. Kierroksen lopulla oli petoeläimiä kuten leijonia, susia ja Karhuja. Karhut kiipeilivät puissa varsin ketterästi ja jopa painivat siellä jos kaksi karhua yritti samaan puuhun. Toki yksi mänty on liian pieni kahdelle karhulle.

Kierroksen jälkeen kierrettiin puistossa omaan tahtiin tutustuen erilaisiin eläimiin joille on rakennettu erilaiset omat ympäristönsä. Suunnittelussa oli kuitenkin huomioitu ettei eläimet päässyt kokonaan piiloutumaan tekivät ne mitä hyvänsä. Puisto sijaitsi hyvin mäkisessä maastossa joten siellä kulkiessa sai jatkuvasti kulkea mäkiä ylös ja alas. Osa oli hyvinkin jyrkkiä. Levähdyspaikkoja ja vessoja oli kyllä melko paljon, mutta jotenkin opasteet niihin aina lopulta hävisivät ja lopullinen sijainti piti lähes arvata.

Puistossa kierrellessä aika kului vikkelästi. Syömässä käytiin hyvinkin työpaikkaruokalan kaltaisessa ravintolassa. Sijainti oli kuitenkin upea: aivan merenlahden rannalla rantakalliolla josta näkyi lähes avomerelle asti. Delfinaarion näytökset ja puiston kiertävä köysirata jäi näkemättä, mutta nähtävää riitti muutenkin.

Sää oli hieman epävakainen ja pieniä sadekuuroja tuli toisinaan. Kovin lämmintä ei ollut edes silloin kun aurinko paistoi. Ennemmin kuin kesävaatteita olisi tarvinnut pipoa ja hanskoja. Onneksi kuitenkin päällä ollut varustus oli riittävä.

Koko päivän lähistöllä pyöri ukkospilviä ja matkalla takaisin Tukholmaan osui ukkoskuuro päälle ja vettä satoi hetkessä melko paljon. Koko päivän kävelyn jälkeen oli melko väsynyt olo eikä illalla laivalla juuri ylimääräisiä jaksanut.

Matka Turusta takaiin Vaasaan sujui melko yllätyksettömästi. Mitä nyt bussin yksi takarengas meni rikki. Siitäkin päästiin vähällä koska tapahtui huoltoaseman lähettyvillä jossa muutenkin olisi pidetty taukoa. Tauko hieman venyi mutta muuten matka eteni varsin jouhevasti.

Junaa odottamassa

Se että VRn aikataulut pettää tuskin on kovin merkittävä tapaus, mutta voisivat edes yrittää kohentaa tiedotusta, tai ainakin sitä osaa mikä kuulutetaan asemilla.

Oulun suunnasta tulevat junat ovat poikkeuksetta myöhässä aikataulustaan tällä hetkellä ilmeisen pahojen routavaurioiden takia. Eilen illalla Intercity juna oli tunnin myöhässä. Koko aikataulu raahasi niin perässä että kun Vaasasta tuli Seinäjoelle taajamajunalla, joka pysyi aikataulussaan. Oli edellinen Pendolino vasta tulossa asemalle ja Intercity johon lippuni oli kerrottiin olevan puoli tuntia myöhässä.

Tuo arvio sitten valui koko ajan pidemmäksi ja saapumisaika-arviota päivitettiin viitisen kertaa kunnes päästin yli viiteen kymmenen minuuttiin. Ja juna siis oikeasti tuli tunnin myöhässä.

Tuo ei sinänsä päässyt yllättämään kun katsoin kännykällä junan kulkutiedot, se oli lähtenyt Kokkolasta tuon tunnin myöhässä niin tiesin ettei sitä millään niin paljoa oteta kiinni ennen Seinäjokea että myöhässäoloaika merkittävästi lyhenisi.

Eli kyllä tietoa löytyy kun sen itse osaa onkia, mutta jos vain olisi ollut asemalla tarjotun informaation varassa olisi puoli tuntia saanut ihmetellä siirtyvää lähtöaikaa.

Jatkoa edelliseen

Oheiset plakaatit sattuivat kohdalle. Rakennus on todella huomattavasti säätiötä vanhempi ja olen tuolla ensi kerran käynyt jo syksyllä 2001. En kyllä muista vastaavaa sankomäärää aiemmilta talvilta. Voi kyllä olla että muistikin pettää.

Katto vuotaa

Joku saattaisi nähdä yhteyksiä siirtymiseen säätiömuotoiseen hallintomalliin, mutta on se vain noloa kun arkkitehtejäkin kouluttavassa yliopistossa uusimman rakennuksen katto vuotaa ja käytävä on täynnä sankoja, rättejä ja lätäköitä. Vuotava paikka on pääkäytävän päällä oleva lasikatto. Ilmeisesti sen päälle pakostakin kertyvää ja sulavaa lunta ei olla huomioitu riittävästi. Muuten katto ei vuoda, mutta kovin näyttävää tuokin on.

Sairaanhoitoa, kuljetuksia ja opiskelua

Aloitetaan nyt aivan alusta. Tekipä sitä mitä hyvänsä, aina päätyy sairaalaan. Perjantaina tammikuun 15. oli jo aamusta hieman tukkoinen ja kankea, mutta ei nyt mitenkään erityisen huono. Ajattelin olevan vain Rebifin jäännösvaikutuksia, ne kun ovat melko satunnaisia niin olomuodoltaan kuin vaikutukseltaan. Luentosalikin tuntui kuin olisi kylmävarastossa istunut. Konetalon isot luentosalit tosin ovat tunnettuja siitä että siellä palelee kesälläkin ilmastoinnin puhaltaessa kulmää ilmaa, talvella kilpaa lämmityksen kanssa. Olo ei kuitenkaan helpottanut päivän mittaan. Päinvastoin lounaan jälkeen alkoi hidas kangistuminen raajoissa.

Iltapäivällä tilanne oli edennyt siihen pisteeseen ettei edes liikkuminen onnistunut kovin helposti. Ei siinä muukaan auttanut kuin hakeutua sairaalaan. Kummisetä tuli kuljettamaan minua vaikka ambulanssinkin soittaminen kävi mielessä. Pienen odottelun jälkeen ottivat sisään TAYSin ensiapuun.

Oireet tuntuivat samankaltaisilta kuin viime elokuun lopussa koetun virtsatieinfektion aikana. Korkea kuume aiheuttaa raajojen kangistumisen ja nytkin mitattiin yli 39 astetta kuumetta. Kokeet vahvistivat että kyseessä oli virtsatien infektio tälläkin kertaa ja sain antibiootteja pillereinä ja kipulääkkeitä kuumeeseen. Olo ei vielä perjantai-illan aikana juurikaan helpottanut, mutta lauantaina olo oli jo lähes normaali ja lähettivät pois sairaalasta.

Antibiootit näyttivät toimivan hyvin niin seuraavana päivänä kuin seuraavana keskiviikkona otettujen verikokeiden mukaan ja olokin pysyi hyvänä yli viikon verran. Eipä sitä niin helpolla kuitenkaan päässyt. Juuri kun antibioottikuuri oli päättymässä maanantaina 24.1. olo kävi taas hiljalleen kehnommaksi. Kävin kuitenkin vielä maanantaina yliopistolla ja fysioterapiassa.

Yön aikana olo ei helpottanut lainkaan ja vaikka ei aivan yhtä pahoin ollutkaan jumissa hakeuduttiin jälleen TAYSille kun isä saapui Vaasasta. Useamman tunnin odottelun jälkeen vihdoin tutkivat ja aloittivat hoitoakin tällä kertaa suonen sisäisellä antibiootilla. Suunnittelivat siirtoa Hatanpään sairaalan  infektio-osastolle, mutta sitten hoksasivat että olen kirjoilla Vaasassa ja käytäntö on ettei vieraspaikkakuntalaisia oteta osastolle.

Aluksi oli puhetta että pitävät yön tarkkailussa ja aamulla siirtävät ambulanssilla Vaasaan. Kuitenkin halusivat minusta nopeasti eroon joten päättivät siirtää jo illalla. Eihän tuo kai minulle olisi itselle tullut kalliksi, mutta koska isä olisi kuitenkin ajanut takaisin Vaasaan suostuivat että hän voi viedä minut.

Eipä siinä sitten muuta kuin omat vaatteet päälle ja ulos pakkaseen (sitä oli yli 20 astetta). Auto oli lämmin ja matka meni muutenkin kuumeisessa tokkurassa. Olimme Vaasan keskussairaalassa hieman kahden jälkeen yöllä ja siellä siirrettiin nopeasti ensiavusta osastolle nukkumaan. Lääkitystä jatkettiin samalla tiputuksella annetulla antibiootilla.

Kuume nousi silti säännöllisesti korkeaksi mikä teki olon varsin huonoksi. Kun saatiin selville mikä bakteeri on kyseessä kävi ilmi ettei mikään siihen asti saamistani antibiooteista oikeastaan tepsi siihen. Mysteeriksi jäi miksi ensimmäinen antibioottikuuri näytti tehoavan niin hyvin alkuun.

Kun lääkitys saatiin kohdilleen tulehdusarbot verikokeissa laskivat tasaisesti. Kuume nousi silti toisinaan, mutta kerta kerrslts vähemmän. Sunnuntaina (31.1.) pääsin kotiin ja tulin maanantain aamupäivän aikana takaisin Tampereelle.

Eihän tuossa muuten olisi ollut mitään, kyllä minä jaksan maata sängyssä vaikka kuinka pitkään, mutta samaan aikaan olisi pitänyt olla tekemässä töitä varsinkin projektin eteen. Projektissa on menossa loppukiri ennen viimeistä määräaikaa perjantaina 5.2. Projekti ei onneksi kaatunut poissaolooni mutta lisätyövoima terstauksessa tuskin olisi haitannut. Viimeiset käytettävyystestit saatiin vedettyä tiivistetyllä aikataululla ja hieman sovelletulla suunnitelmalla sairaalajaksojeni välissä.

Muutenkin opiskeluhommaa riittäisi sillä vuodenvaihteessa alkoi kaksi uutta kurssia. Tavoitteena on ollut selvitä edes projektista. Sen jälkeen on pääaine käytännössä diplomityötä (ja kandintyötä) vaille valmis. Muut kurssit on teollisuustalouden sivuaineen täytteeksi.